maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kahden viikon säärystimet

Siitä on ikuisuus, kun viimeksi olen jotain isompaa neulonut. Tai oikeastaan vain vähän yli vuosi, jos oikein muistan 😅 Mutta tällaiset säärystimet tuli kudottua (neulottua siis) ei itselle vaan yhdelle erittäin tärkeälle ja rakkaalle henkilölle :)


Lankana on Katia Merino baby plus, väri 210. Kumpaankin meni yksi kokonainen kerä eli 50g per säärystin, ja jäljelle jäi alle metri lankaa. Oikeastaan jälkimmäisessä loppui viimeisellä kierroksella lanka kesken ja piti ottaa käyttöön edellisen langanpätkät :D Kovasti yritin valita toisen kerän niin, että tulisi värijärjestys samanlaiseksi, mutta eipä ihan niin käynyt. Paljon on näköjään vaihtelua kerien välillä samassa värissä.


Silmukoita on 80 ja puikot nro 3 (3,5 olisi ehkä kuitenkin ollut parempi?). Alussa tein 4 krs 3o 2n, ja sitten aloitin kuvion, joka on reikäpalmikko/valepalmikko. Oikeastaan kuviossa olisi voinut olla neljäkin välikierrosta, kolmella tuli vähän matalia kuvioita varsinkin yläosaan, jossa neule venyy. Loppuun tein myös 3o 2n ja sitä ennen kuviokierroksen, mutta muokattuna: yliveto kahden silmukan yli kuten kuviossa muutenkin, mutta langankierron sijaan neuloin kahden silmukan välistä lankalenkin oikein -> 3 s, eikä reikää.

Päättelin työn lopuksi joustavasti takapistolla. Satuin löytämään saman ohjeen Uusi villasukkakirja -kirjasta (Ann Budd), jossa sillä ei kyllä ollut nimeä. Olipahan kirjassa toinenkin joustava päättely, jota en ole koskaan löytänyt tai kokeillut. Mutta jos totean sen hyväksi, niin ehkä lisään tuohon vanhaan postaukseeni joustavista päättelyistä.

Ai niin, nämä säärystimet valmistuivat siis tasan kahdessa viikossa, viikko kumpaankin säärystimeen meni aikaa :)

Miuku arvioi työn laatua 😺

PS Kysymyksiä ja kommentteja saa laittaa! Vastaan mielelläni vaikka vielä kymmenenkin vuoden jälkeen (jos vain muistan enää mitään näistä säärystimistä :P).