Kerman värinen Maine Coon on varmaan yksi kauneimmista yhdistelmistä kissojen ulkonäössä, mitä tiedän. Kuitenkin minulla on kaksi tavallista maatiaiskissaa, kilpikonna ja mustavalkoinen, enkä ole yhtään "pettynyt" niiden turkkiin tai ulkonäköön. Uskon, että jokainen kissanomistaja, joka todella rakastaa kissaansa/kissojaansa ei välitä kissan ulkonäöstä, vaan itse kissa, sen luonne ja kissa yksilönä on rakkauden kohde.
Sain ensimmäisen kissani, kun se oli vielä pentu, kaverilta, joka oli kertonut heille syntyneistä uusista kissanpennuista. Tietenkin kysyin minkä värinen turkki kissanpennuilla oli ja olin iloinen, kun sain nähdä kuvia pennuista. Kaikki olivat nättejä, mutta nätein oli minusta eräs kilpikonna, ja niinpä varasin sen. Valkoista, mustaa sekä punaorannssia/kermaa, kaunis ja sievä kissa! Ei kuitenkaan kestänyt kauhean kauaa, kun katselin enemmän kissaa kuin sen turkkia. Silti sanoin usein mielessäni, että onpas nätti kissa.
Kerran sitten ensimmäisenä kesänä uutta kissaani pisti ampiainen käpälään ja minä hermostuin, että mitäs nyt. Etsin tietenkin netistä tietoa ja löysin erään tarinan, jossa kissaa oli pistänyt ampiainen kuonoon. Viiksikarvat olivat lähteneet toiselta puolelta, eivätkä olleet ikinä kasvaneet takaisin. Ajattelin, että toivottavasti minun kissalleni ei käy koskaan noin, sehän olisi viiksipuoli.
Netistä on tullut luettua muitankin tarinoita. Esimerkiksi kuinka jonkun kissa oli menettänyt toisen korvansa. Taas ajattelin, että korvapuoli; en halua tällaista kohtaloa omalle kissalleni.
Kerran englannin tunnilla lukiossa opettaja kertoi heidän kissastaan, josta oli kuvakin luokassa, kuinka sen toinen silmä sokeutui. Kuvastakin näki, että toinen, sokea, silmä oli harmaampi ja sumeampi. Ja mitäs minä taas ajattelin silloin omasta kissastani...
Yli vuosi ensimmäisen kissan hankinnan jälkeen, heinäkuun lopussa varmistui, että saan meille toisenkin kissan. Halusin uuden kissan löytöeläinkodista, mutta sanoin ja ajattelin, että ei mustavalkoista. En oikein pitänyt mustavalkoisista kissoista, minusta ne olivat niin tympeän värisiä. Menimme sitten äitini kanssa katselemaan löytökissoja, ja sieltähän löytyi kaunis valkoinen kissa, jonka häntä oli kerman värinen. Suorastaan todella nätti kissa! Kävimme katsomassa kissoja kolmena kertana, joka kerta tutustuimme kissoihin vähän paremmin. Etsimme nimittäin luonnetta, joka viihtyisi sylissä, sillä ensimmäisenä hankittu kissa ei oikein ole sellaista sorttia :) Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että mukaan tuli kolmantena kertana mustavalkoinen kissa!
Sen jälkeen tajusin, että ei kissan ulkonäöllä ole mitään merkitystä! Ei minua haittaisi, jos kissani olisi korvapuoli, rakastaisin sitä vain enetistä enemmän! Jos käivisi niin ikävästi, että kissani menettäisi toisen silmänsä, se olisi vain entistä söpömpi! Se on kissan luonne, kissan persoona, kissa itse, jota minä rakasta molemmissa kissoissani aivan yhtä paljon! Enää en katso, että kuinka nätti kilpikonna tai onpas tympeä mustavalkoinen, yhtä ihania ja rakkaita ne ovat molemmat! :)
